Kesän 2026 luontopolkujen kohteet ja päivämäärät on ilmoitettu kohdassa tapahtumat. Lähdemme Pirkkalasta tutusta paikasta lentoasemantien liik.ympyrän parkista klo 10 ja autot jätämme kohteen lähtöpaikan läheisyyteen. Järjestelemme kyydit kimppakyydeillä ja varmasti kyytiin aina pääsee.

Reittien kesto siirtymäaikoineen on melkolailla klo 10 - 14. 

Luontopolut

Lämpöisen kesäkuun alun vallitessa teimme Suomen lipun päivänä 4.6., joka on myös Marskin syntymäpäivä ja puolustusvoimien lippujuhlapäivä, luontopolkukävelyn Nokialla. Puolustusvoimat juhlisti lippujuhlan päivää 4.6.2026 valtakunnallisella paraatilla Raaseporin Tammisaaressa. 

Kokoonnuimme tuttuun tapaan keskustan liikenneympyrän p-paikalla, johon meitä oli saapunut 14 matkalle lähtijää. Hypättiin autoihin ja ajoimme Koukkujärven majan viereiselle parkkialueelle. 

Sitten otettiin reput selkään ja lähdimme kävelemään mukavaa hiihtoladunpohjaa kohti pohjoista reilun kilometrin verran, kunnes käännyimme oikealle hieman suopohjaisemmalle taipaleelle. Kuivan alkukesän johdosta siellä pärjäsi hyvin lenkkareilla. 

Luontopolku kulki Ilkan Pehkusuon sivuitse kohti Ruokejärveä, jossa pidimme evästauon. Tauon jälkeen kuljimme hiihtoladun pohjaa kohti Koukkujärveä, jossa näimme järvellä joutsenparin ja kaakkurin hieman etäämmällä. (lintukuvat P. Oravasaari)

Luonto oli hiljaista ja totesimme, että mustikan varpuja oli runsaasti. Mikäli ei enää tule yöpakkasia, saattaa olla tulossa hyvä mustikkasato. 

Koukkujärveltä kuljimme pitkin polkuja kohti Koukkujärven majaa, jolloin reitti olikin jo lopuillaan. 

Väki oli tyytyväistä ja keskusteltiin tovi Koukun majan pihalla ja upean sään vallitessa toivottelimme  toisillemme hyvää kesää. Katri -kesäteatterin jälkeen kesäkuussa toimintamme jatkuu taas syyskussa.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kevään ensimmäinen luontopolku tehtiin 7.5.2026 Hervantaan, jossa kiersimme reilun 4,5 km:n luontopolun ensin Makkarajärvelle ja sitten Hervantajärvelle. Matkaan lähti 13 reipasta senioria. Sää oli mitä parhain ja, jos joku tunsi alkuviileyden kylmäksi siitä selvisi kerrospukeutumisella. Taukopaikalla osa riisuikin vaatetustaan ja laittoi väliasuja reppuun. 

Kävely reitillä sujui mukavasti rupatellen. Poikkeisimme myös kolmen kunnan rajapyykillä. (Vaakunat vas. Kangasala, Tampere ja Lempäälä)

Paluumatka parkkialueelle sujui leppoisasti. Pysähdyimme välillä juomatauolle eikä kukaan väsähtänyt matkalla. Näinollen pitää todeta, että kyllä me seniorit olemme kovakuntoista sakkia. Parkkipaikalta erkanimme kukin omia reittejään, joten toivottelimme siellä hyvää viikonloppua toisillemme.