Luontoretket v. 2019


2. Otamuksen luontoretki.

Sastamalan Salmissa, Otamusjoen kauniissa maisemissa 4.6.2019 kiersimme n. 5,5 kilometrin mittaisen Tilankierroksen. Matkalla ihastelimme maisemia ja pidimme myös ”ruokailutaukoja”. Kierroksen lopuksi Otamusjoen rantamaisemissa sijaitsevalla laavulla istuimme kertailemaan reitin kokemuksia ja paistelimme makkaroita. Osalla retki päättyi tähän. Kaksitoista ryhmäläistä kapusi vielä Helaakallion ja Ristivuoren päälle näkymiä ihastelemaan Luontopolku reittiä seuraten.

Retkeen osallistui 17 senioria ja yksi tuleva seniori. Sää suosi tälläkin kertaa. Saimme taivaltaa lämpimässä, pilvipoutaisessa säässä. Seuraavaa luontoretkeä jäätiin jo odottelemaan!


3. Siikanevan luontopolku.

Vaeltelimme pitkin pitkospuita ja metsäpolkuja Siikanevalla 31.7.2019. Sää oli pilvipoutainen, tuulinen ja lämpötila n. 15 astetta. Retkelle osallistui 18 senioria ja kävelymatkaa kertyi noin 8 kilometriä. Metsäpalovaroitus oli voimassa, joten leiritulia emme voineet sytyttää.

Ruovedellä sijaitseva Siikaneva on Pirkanmaan laajin yhtenäinen suoalue ja samalla maakunnan tärkein soidensuojelualue, lisäksi alue on arvokas linnustoltaan. Me näimme retkellämme ainoastaan kapustarintapesueen.

4. Kotiseuturetki Taaporinvuorelle.

Teimme tutustumisretken kotikuntaamme 26.9.2019. Matkaan lähdettiin Toivion koululta. Reitti kulki Pyramiitinnotkon kautta Taaporinvuorelle, sieltä edelleen Pirunkiven kautta Iso Naistenjärvelle. Täällä olevalla laavulla söimme eväät ja paistelimme makkaroita. Uutta intoa saaneena matkasimme takaisin Toivion koululle. Mukana oli 19 senioria, ilma oli syksyisen kuulas ja aurinkoinen, matkaa kertyi n. 5,5 km.