Marraskuu
Seniorit nauttivat joululounaan Tampereen suomalaisella klubilla torstaina 28.11.24. Ennen lounastamista oli mahdollisuus tutustua lottanäyttelyyn, joka oli kerrosta ylempänä. Suuri osa jäsenistämme kävikin tutustumassa näyttelyyn, jossa saimme lyhyen esittelynkin opas Sointu Lankin toimesta. Lottien merkitys Suomen sodissa on ollut tärkeä, jopa ratkaiseva varsinkin sotilaiden ensiaputöissä sekä apuna sotilaiden evakuoinnissa.

Näyttelystä siirryimme kerrosta alemmaksi pikkujouluaterialle. Jouduimme hetken odottamaan, koska tämä oli ravintola Lilialle tämän vuoden ensimmäinen joulupöydän kattaus ja se aiheutti pienen viiveen. Onneksi tiesimme, että hyvää kannattaa odottaa.

Saimme hyvän kattauksen, jossa oli tarjolla perinteiset joulun laatikot, kala, kinkku, perunat, sillit ja rosolli ja jälkiruoaksi luumukiisseliä ja kermavaahtoa sekä kahvit ja pipari.

Nautinnollisen aterian ja jälkiruokien jälkeen salissa jatkui tasainen puheen sorina. Parituntisen aterioinnin jälkeen väki alkoi hiljalleen poistua vatsat täynnä kukin tahoilleen.
_______________________________________________________________
Marraskuun ensimmäinen jäsentilaisuus pidettiin 14.11. ja se oli samalla yhdistyksen syyskokous. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Antero Saksala ja sihteeriksi Pirjo Kivelä. Kokous pidettiin esityslistan mukaisesti reippaaseen tahtiin. Kokouksessa päätettiin nostaa jäsenmaksu 30 €:oon, koska senioriliitto korotti yhdistyksiltä perittävää osuuttaan 5 eurolla jo vuoden alusta. Kokouksessa valittiin hallituksen puheenjohtajaksi Pertti Niemi, joka siis jatkaa tehtävässään. Anna-Maija Lahtisen jättäydyttyä pois hallituksesta, valittiin uudeksi jäseneksi Tapani Huotari.
Tilaisuuteen oli kutsuttu esitelmöimään Pirkkalan kunnan pormestari Marko Jarva ja hänen aiheinaan olivat ratikan nykyvaihe, kunnan talous sekä asiakastyytyväisyyskysely.
Jarva kertoi raitiohankkeen vaiheistamisesta, jossa rakennetaan ensin vaihe 1, joka päättyy Partolaan. Hanke käynnistyy jo ensi vuonna, mutta valmistuu vasta vuonna 2028. Osasyy on valtion rahoitus (30 %), joka ei mahdollistanut rakentamista Suupalle asti. Nuolialantien rakentamistyöt Härmälässä siirtävät liikenteen ajoittain Ilmailukadulle tai ohitustielle ja valtatie 3:lle.
Kunnan talouden Jarva sanoi olevan kunnossa.
Pirkkalan talousarviosta vuodelle 2025 hän sanoi veroprosentin pysyvän samana eli 7,9 %. Verotuloja kunta saa 61,8 milj.€, joka on 6,9 % enemmän kuin v 2024. Investoinneista, joita on 18,2 milj.€ , hän mainitsi mm. Pirkkalan kampuksen alueen, Vähä-Vaitin ja Linnakallion rakentamistyöt. Myös Pakkalankulman asemakaava, jonne on suunnitteilla uusi koulu ja Killonvai-niontien rakentaminen syövät kunnan budettia.
Lopuksi Jarva kertoi kunnassa tehdystä asiakastyytyväisyyskyselystä kesän -24 aikana, jonka perusteella kuntalaiset ovat erittäin tyytyväisiä Pirkkalaan.