Maaliskuu

Maaliskuun ensimmäinen jäsentapaaminen pidettiin 6.3.2025 lämpimän, jopa ajoittain aurinkoisen sään vallitessa. Liikkuminen teillä ja pihoilla liukastelematta oli vihdoin mahdollista. Ensin kahviteltiin ja sitten lauloimme virren Seija Hyhkön säestäessä. 

Pastori Timo Uotila piti puheen vuoden juhlista ja havainnollisti sitä väriympyrällä ja sanoi, että kirkossa ei puhuta päivämääristä vaan niitä kuvaa eri värit. Hän kertoi nyt olevan ajan pääsiäiseen valmistautumiseen, joka on kuusi viikkoa.

Kahvittelun jälkeen pidettiin yhdistyksen kevätkokous. Käsiteltiin toiminta-kertomus, talousarvio ja säädetyt asiat. Kokousväki myönsi hallitukselle vastuuvapauden. Väkeä oli saapunut paikalle jäsenistöstämme 69 henkilöä. 

                       Klikkaa kuvaa, niin näet siihen liittyvän tekstin.

Päivän esitelmän pitäjäksi oli kutsuttu kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth.

Hän toi kuulumisia, miten työnkuva on muuttunut siitä, kun hän lähti Pirkkalasta 14 vuoden työjakson jälkeen. Toimintaympäristönä on Tampereen tuomiokirkkoseurakunta, jossa hän  on  ollut  kirkkoherrana  ja samalla tuomiorovastina nyt 1,5 vuoden  ajan . Seurakuntalaisten määrä on noin 38 700 henkeä ja Tampereella on viisi omaa seurakuntaa. Seurakunnan alueella sijaitsevat Aleksanterin kirkko, Finlaysonin kirkko, Kalevan kirkko, Tuomiokirkko ja Vanha kirkko. 

Hän kertoi, että työssä on nyt suuri osa hallinnollisia tehtäviä. 

Silfverhuth kertoi, että kirkko tarjoaa Walk in -lyhytterapiaa nuorten hätään. Nuorten henkinen pahoinvointi on kasvussa. Kirkko käynnistää matalan kynnyksen terapiavastaanottoja, joihin nuori pääsee jonottamatta, anonyymisti ja ilmaiseksi. Lyhytterapiassa sovelletaan ratkaisukeskeiselle psykologialle perustuvia menetelmiä. Ensimmäisenä Walk in -vastaanoton on avannut keskustorin laidalla oleva Tampereen Vanha kirkko.

Esitelmän jälkeen lähdimme nauttimaan lämpimästä kevätsäästä.

Maaliskuun toinen jäsentapaaminen pidettiin 20.3.25 kirkolla jälleen tutun kaavan mukaisesti. Saksankielen kerho Birke kokoontui aulassa klo 11 - 12.30 kerraten saksan kieltä oman ohjelmansa mukaan. 

Myös senioriapin itselleen haluavia opastettiin ennen jäsentilaisuutta ja saimme pari - kolme uutta jäsentä apin piiriin. 

Sitten kahviteltiin ja rupateltiin, jonka jälkeen srk:n kappalainen Jukka Jormanainen toi kirkon tervehdyksen ja lauloimme virren 51. Hän puhui Marian ilmestyspäivästä eli marianpäivästä, joka on kristillinen juhlapäivä, ja juhlistaa arkkienkeli Gabrielin ilmestymistä  Neitsyt Marialle ilmoittamaan Kristuksen tulevasta syntymästä. Juhlapäivää vietetään  25.3. tasan yhdeksän kuukautta ennen joulua. 

Päivä esitelmän piti Eeva Viljanen ja hän kertoi sotilaskotitoiminnasta elämäntyönään ja paneutui lähinnä rannikon sotilaskotitoimintaan.

Kuulimme 47 vuotta sotilaskotisisarena toimineen Eeva Viljasen esityksen pian 107-vuotiaan Rannikkosotilaskotiyhdistyksen vaiheista. 1900-luvun alussa valveutuneet naiset tarttuivat innokkaasti yhteiskunnallisiin tehtäviin ja olivat perustamassa maahan yleishyödyllisiä yhdistyksiä: Martat 1900, useita  sotilaskotiyhdistyksiä 1918 ja Lotta Svärd 1920, jotka kaikki pyrkivät edistämään itsenäisen isänmaan asiaa. Tänä päivänä maanpuolustusasiat ovat ajankohtaisia ja erilaiset koulutusorganisaatiot kiinnostavat naisia poikkeusoloihin paneutuvine ohjelmineen. Sotilaskotitoimintaa tehdään ja pidetään yllä myös kansainvälisellä areenalla siellä missä mm. rauhanturvaajia on palveluksessa.

Tietenkin sotilaskotitoimintaa on Suomessa muuallakin, mutta tämä esitys koski enimmäkseen etelärannikon sotilaskotitoimintaa.