Tapahtumat 2025
Keskustelukerho kokoontui torstaina 16.1. ensimmäistä kertaa. Paikkana oli kunnantalon Pulkajärvi-sali, johon saapui keskustelemaan 15 eri asioista kiinnostunutta jäsentämme. Anita Ranta kertoi, että ajatus kerhosta oli ollut hänen päässään jo pari vuotta, mutta viime syksynä hän perehtyi aiheeseen syvemmin. Anita oli syksyllä käynyt tutustumassa samanlaisen kerhon toimintaan Ylöjärven senioreissa ja sitten meilläkin tehtiin päätös kerhon perustamisesta.

Keskustelukerho kokoontuu jatkossa kirjaston luokkatilassa.
Mahdollisista poikkeuksista ilmoitetaan erikseen.
Keskustelukerho kokoontui torstaina 13.3.25 kirjaston luokkaan, johon saapui 16 keskustelunhaluista jäsentämme tarinoimaan iltapäivän ratoksi. Asioita riitti ja keskustelimme mm. uusien jäsenten tutustuttamisesta vanhoihin, jotteivät he poistu vieraantuneina jäsenistöstämme. Keskustelua herätti myös senioriappi, lasten mielenterveys, syömishäiriöt ja siinä se aika hurahti! Seuraavalla kerralla taas uusin aihein.

Jokunen poistui kerhon päätyttyä kirjaston näyttelytilan kautta, jossa on nyt kuukauden ajan (maalis -huhtikuu) näyttely Löytöretki, jossa on esillä lasi- ja pronssiveistoksia.